Minua hirvittävät "tuunausohjeet", joissa otetaan jokin vanha esine ja "uudistetaan" se. Tarvitsee vain ostaa maaleja, pensseleitä, hiekkapaperia, liimaa, töpötyssieniä, sablonikaavioita, kimalletta, nauhoja ja pari muuta pientä tarviketta. Sitten päästäänkin "ekologisesti" hyödyntämään vanha tavara! Ja askartelupuodin kassa laulaa. Epäilen, että moni tuunausprojekti palvelee vain tekemisen himoa eikä todellista tarvetta, jolloin esine päätyy jonkin ajan päästä roskiin tai kirpputorille.
Miksei naisten ennen vanhaan tarvinnut ilmaista luovuuttaan liimailemalla kimaltavia nappeja pahvirasioihin? Ehkä heidän luovuutensa pääsi valloilleen kodintekstiilejä kutoessa, vaatteita ommellessa, ruokaa laittaessa. Ehkä osa luovuuden ilmaisemista oli arjesta selviäminen yleensä. Toimeentulon yhtälöön kuului marjastusta, kasvimaan hoitoa ja muita rutiineja. Onko aikuisten naisten askartelu korviketoimintaa, jonka tarkoitus on täyttää kotitöiden vähentymisen synnyttämä ajankäytöllinen aukko ja tuottaa onnistumisen elämyksiä, kun perinteiset kädentaidot eivät enää ole välttämättömiä arjesta selviytymiseksi? Kaikkea, mitä naiset ennen valmistivat, saa nykyisin kaupasta. Mutta pakko ei ole ostaa, itsekin voi tehdä.
Voi kuinka ihanasti kirjoitettu.Asiatekstiä.
VastaaPoista