Kodinkoneiden sähkönkulutus

Ostimme sähkönkulutusmittarin. Siihen kun tällää kodinkoneen pistokkeen, niin näkee, kuinka paljon kyseinen vekotin syö sähköä. Nyt on mitattu pakastimen, television, radion, läppärin ja monen muun koneen sähkönkulutus.

Meillä on ns. vihreä sähkösopimus Kraft&Kultur -sähköyhtiön kanssa. Maksamme sähköstä 0,06750 euroa/kWh. Ekosähkö voi olla hieman tavanomaista kalliimpaa. Esimerkkejä testaamiemme laitteiden sähkönkulutuksesta ja käytön hinnasta:

• melkein täynnä oleva iso, energiapihi arkkupakastin: n. 50 w/h, 2.16 euroa/kk. Jos käyttöaika 10 kk/vuosi, niin kulut 21,60 e/vuosi. Tuntuu yllättävän alhaiselta.
  
• 82 cm korkea jääkaappimallinen pakastin: 53-55 w/h eli kulut vähän enemmän kuin arkkupakastimella. Syö kokoonsa nähden paljon sähköä.
• radio: alle 5 w/h eli käytännössä ilmainen. Jos sähkönkulutus on alle 5 w/h, mittari näyttää nollaa.
• televisio (42" taulutelevisio, plasma-tv): 270 w/h. Yllättävän sähkösyöppö, kuluttaa tunnissa yli viisi kertaa sen mitä iso arkkupakastin! LCD-tv olisi sähköpihimpi, LED-tv on kaikista pihein. Jos 42" plasmatelevisio on auki 6 tuntia päivässä 340 päivänä vuodessa, kulut 37,20 euroa/vuosi.
• läppäri: 20-35 w/h. Jos lasketaan kulutukseksi 27.5 w/h ja läppäriä käyttää 2 tuntia joka päivä, niin kulut 1.36 euroa/vuosi.
• saunan kiuas: koska kiukaassa ei ole pistoketta, sähkönkulutusta ei voi mitata mittarilla. Valmistajan mukaan kiuas kuluttaa 6 kWh/h eli 6000 w/h. Siis 120 kertaa sen mitä arkkupakastin tunnissa ja 22 kertaa sen mitä taulutelevisio tunnissa! Kiuas on todellinen sähkösyöppö. Saunaan kannattaa mennä heti kun se on lämmin. Ympäristötietoinen säännöstelee sähkösaunan käyttöään, muuten on aika tekopyhää esimerkiksi vastustaa ydinvoimaa. Jos saunoo kerran viikossa ja kiuas on päällä 2 tuntia/kerta, kulut 42.12 euroa/vuosi.

Television sähkönkulutuksen mittaus sai mietteliääksi, ei niinkään kulujen takia, vaan käytön määrän takia. Televisiota tulee pidettyä päällä takkatuliefektinä - on olevinaan kodikkaampaa, kun televisiossa jotkut ihmiset pulisevat omiaan. Plasmatelevisio kuitenkin syö tunnissa yli viisi kertaa sen mitä iso arkkupakastin. Laittaisinko päälle viisi suurta arkkupakastinta, jos se mielestäni lisäisi kodikkuutta? En varmasti. Ainahan sanotaan, että pakastimet syövät sähköä. Olen aikaisemmassa kirjoituksessani sanonut, että Facebook on mielestäni tosi-tv:tä ja etteivät Facebookissa roikkujat ole sen kummempia kuin telkkarin töllöttäjät. Sähkönkulutuksen näkökulmasta Facebookin toljotus on kuitenkin ekologisempi vaihtoehto, ainakin jos vastakkain ovat läppäri ja 42-tuumainen plasma-taulutelevisio. Läppäri vie tunnissa noin kymmenesosan siitä sähköstä minkä kyseinen sähkösyöppö televisio.

Kasvimaa

Pieneenkin pihaan voi perustaa kasvimaan. Silloin saa todellista lähiruokaa ja luomua, jos ei käytä keinolannoitteita. Jos asut kerrostalossa, niin ehkä kesämökin tai mummolan pihalle voisi perustaa muutaman neliömetrin viljelmän? Jos maatilkulle ei löydy paikkaa, niin ikkunalaudalla tai parvekkeella voi kasvattaa yrttejä.

Omaan rivitalopihaani on ahdettu marjapensaita sekä kasvimaa. Lisäksi terassilla kasvaa ruukuissa papuja, salaattia, tilliä, persiljaa ja basilikaa. Tänä kesänä kokeilin ensimmäisen kerran porkkanoiden viljelyä. Se oli helppoa! Porkkanat pärjäsivät koko kesän ilman kastelua. Taimet vain piti harventaa noin kuukauden kuluttua kylvöstä. Neliömetrin kokoinen porkkanamaa tuottaa kilokaupalla satoa. Papuja kasvatan isoissa muoviastioissa (rautakaupassa myytävissä laastinsekoitusastioissa), joiden pohjiin olen tehnyt reiät. Pavut ovat maan suhteen vaatimattomia. Laitan astioiden pohjalle risu-lehtiseosta puutarhakompostista ja päälle lapioin kasvimaan pintamultaa. Jotkut papulajikkeet tarvitsevat tukikeppejä. Purple King -lajike on hyvä ja satoisa. Marjapensaita olen lannoittanut itse tehdyllä kompostimullalla ja ne ovat erittäin satoisia. Kirvoja joutuu joka kesä häätämään sumuttamalla lehtiin mietoa mäntysuopaliuosta. Etanat söivät viljelemäni nauriit ja kaalit, sen sijaan herneet ovat pärjänneet hyvin.

Vuoroviljely on pikkuisellakin kasvimaalla tarpeen: samalla paikalla ei saa kasvattaa samaa kasvia monta vuotta, vaan kasvien paikkaa pitää vaihtaa palstalta toiselle. Silloin maa pysyy ravinteikkaana eivätkä tuhohyönteiset pääse lisääntymään. Vuoroviljelystä löytyy tietoa netistä. Jos kasvimaa on niin pieni, ettei kasvien paikkaa pystyy vaihtelemaan, niin silloin on kasvatettava vain muutamaa lajia per vuosi. Esimerkiksi ensimmäisenä vuonna sipulia, toisena vuonna porkkanaa, kolmantena vuonna perunaa, neljäntenä vuonna hernettä. Minä aloittaisin herneillä tai pavuilla, koska niiden viljely on helppoa ja palkitsevaa.

Vanhuuden autuus

Kuuntelin tänään muutamien iäkkäiden ihmisten jutustelua ja minusta tuntui, kuten monta kertaa aiemminkin, että elän aivan eri maailmassa kuin vanhukset. Vanhoja ihmisiä eivät näytä hetkauttavan sellaiset sanat kuin "ilmastonmuutos", "vesipula", "ruokakriisi". Itse asiassa puhe tulossa olevasta vesikriisistä nauratti näitä vanhuksia ja etenkin sellainen ajatus, että pitäisi taas palata huussikulttuuriin eli kuivakäymälään. Juurihan sellaisesta on päästy eroon. Nyt saadaan puhdasta vettä hanasta, ei tarvitse kaivosta kantaa, ja superpuhtaalla pohjavedellä huuhdeltava vesivessa on toki kivempi kuin huussi.

Koska vanhusten elämänkaaren alkupäässä elämä oli kovempaa kuin nykypäivänä, niin he näkevät, että asiat ovat menneet hyvään suuntaan. Heidän nuoruudessaan lapsikuolleisuus oli nykyistä suurempi, naisia kuoli synnytykseen ja miehet kuolivat nykyistä nuorempana. Leipä oli tiukassa. Nyt asiat ovat heidän näkökulmastaan paremmin. Mutta minun elämänkaareni alkupäässä elämä oli huolettomampaa kuin nykypäivänä: silloin elämä oli jo aineellisesti turvattua, oli sosiaaliturva ja terveydenhuolto, mutta ilmastonmuutoksesta ja ekosysteemien köyhtymisestä ei vielä tiedetty mitään. Siksi minusta näyttää, että minun elämäni aikana asiat ovat menneet huonoon suuntaan.

Hieman kadehdin vanhuksia. Hehän ehtivät alta pois, ennen kuin ilmastonmuutos tekee ihmiskunnan elinolot sietämättömiksi. Eivät he osaa ahdistua ilmastonmuutoksesta, enhän minäkään osaa eläytyä koviin oloihin, joissa he joutuivat elämään 1900-luvun alkupuolella. Mutta en minä naureskele huutolaispojille, tukkisavotoille ja keuhkotautiin kuolleille, joten ei vanhojen ihmistenkään pitäisi naureskella sille huolelle, joka varjostaa minun tulevaisuuttani.

Marjoja ostamassa

Kun torilta ostaa litran marjoja, myyjä pakkaa marjat muovirasiaan ja rasian muovipussiin, kuten kuvassa. Turha pakkausjäte hieman haalistaa iloa ekologisesta, terveellisestä lähiruoasta.

Ota torille mukaan oma kannellinen rasia!

Facebook on tosi-tv:tä

Käytin Facebookia vajaan vuoden, sitten luovuin siitä, koska käytin mielestäni liikaa aikaa Facebookissa "roikkumiseen".

Aikaisemmin ihailin ihmisiä, jotka eivät katsele televisiota. Facebookia käyttäessäni huomasin, että ne televisiottomat ihmiset roikkuvat iltakaudet Facebookissa. Tunsin tulleeni petetyksi. Televisiokriittiset ihmiset usein pilkkaavat tosi-tv:tä, mutta miten Facebook muka eroaa tosi-tv:stä? Myös Facebookissa tavikset vaativat huomiota vähäpätöisille tekemisilleen ja sanomisilleen. Facebook ON tosi-tv:tä. Facebook on viihdettä.

On Facebookissa hyviäkin puolia. Se on hyvä vaikuttamisen kanava. Huomasin saavani Facebookin kautta paljon sellaista tietoa, jota vaille muutoin olisin jäänyt. Toisaalta aloin lukea vähemmän kirjoja, sillä Facebook-tiedonsirpaleet veivät aikani. Lisäksi jotkut postaukset olivat ahdistavia, rääkättyjen eläinten kuvat. Rasistiset kirjoitukset saivat minut kirjoittamaan vastalauseita monta tuntia. Turhauduin ja tunsin itseni voimattomaksi. Pelkäsin myös, että joku joskus voisi käyttää hyväkseen tietoja, joita Facebook on minusta tallentanut.

Ekologinen elämäntapa vaatii melko paljon ajankäyttöä perustarpeiden tyydyttämiseen, siis ruuanlaittoon, ruokatarpeiden hankintaan (marjastus, kasvimaan hoito, yrttien keräily) ja liikkumiseen (pyöräily, kävely). Koin, että Facebook syö aikani. Huomasin myös viettäväni tietokoneella tuntikausia enemmän kuin aiemmin eikä sähkönkulutuksen lisääntyminen miellyttänyt minua ollenkaan. Huomasin itsessäni myös orastavaa Facebook-riippuvuutta. Toisin kuin aiemmin, avasin tietokoneen useita kertoja päivässä tsekatakseni, ovatko kaverini postanneet jotakin uutta tai kommentoineet minun kirjoituksiani. Etsin siis viihdettä. Jos mitään uutta ei ollut ilmaantunut eikä kukaan ollut tykännyt postauksistani, turhauduin. Minusta tuli huomionkipeämpi kuin ennen.

Nyt olen ollut puoli vuotta ilman Facebookia. Facebookin tietosirpaleiden virta jätti jälkeensä uutisnälän, jonka seurauksena olen nykyisin ahnaampi lukemaan sanomalehtiä kuin ennen. Oman paikkakunnan lehden lisäksi luen muitakin sanomalehtiä. Lisäksi olen alkanut lukea tietokirjallisuutta enemmän kuin koskaan aiemmin.

Olen miettinyt, miksi jokaisen taviksen pitää saada huutaa mielipiteensä ja ajatuksensa julki Facebookissa ja netissä, ja muiden pitää muka käyttää aikaa toisten tavisten mielipiteiden lukemiseen - miksei sitä aikaa voisi käyttää siihen, että lukee oikeiden asiantuntijoiden kirjoittamia kirjoja tai artikkeleita? Silloin kartuttaisi oikeasti tietovarantoaan, kun nettimölinään paneutumalla kartuttaa vain tietoaan siitä, mitä jotkut tavikset jostakin asiasta ajattelevat.

Lemmikkieläimet

Rakastan koiria ja varsinkin kissoja, vaikka minulla ei omaa lemmikkiä enää olekaan. Lemmikkieläinten pitämiseen liittyy sekä eettisiä että ekologisia ongelmia. Esimerkiksi kissa syö elinkaarensa aikana noin puolentoista lehmän verran lihaa - jos lasketaan, että kissa tarvitsee 25 g lihaa/painokilo, kissa painaa 4 kg ja elää 15 vuotta. Jos kissa elää kaupunkiasunnossa, omistajan on hankittava tämä liha lihateollisuuden tuotteina. Lihateollisuuteen taas liittyy monia ongelmia. Lisäksi eläinruoan pakkaaminen metallipurkkeihin ja muovipakkauksiin tuottaa jätettä.

Kissat ovat lihansyöjiä eivätkä tule toimeen ilman lihaa. Kun ihminen ottaa kissan, hän menettää oikeutensa arvostella lihateollisuutta. Kaupunkilainen kissanomistaja - myös vegaani - on riippuvainen siitä, että joku on valmis teurastamaan eläimen ja purkittamaan sen hänen kissansa ruoaksi. Löytökissan ottaessaan ihminen tekee valinnan, että kissa pelastuu, mutta lehmä kuolee (tai sika, lammas, kana, lohi...) Rehellisyyden nimissä kissan ottajan pitäisi kyetä myöntämään: löytökissan pelastamisen syynä ei ole luonteen jalous, vaan se, että kissat ovat pehmeitä ja ihania ja tuottavat iloa omistajalleen. Sen takia kissan henki on enemmän pelastamisen arvoinen kuin sen ruoaksi joutuvien tuotantoeläinten henki. Kasvissyöjä, joka arvostelee lihaa syöviä ihmisiä, vaikka itse ostaa lihatuotteita lemmikeilleen, on kaksinaamainen.

Vielä julmempaa, kuin ostaa lihaa lemmikilleen, olisi tietysti olla ostamatta sitä. Olen joutunut todistamaan karmaisevaa esimerkkiä tästä. Nuori vegaani otti kissan, mutta ei omatunnon syistä ostanut sille lihatuotteita ollenkaan. Vanha hampaaton kissa sai syödäkseen vain kuivia raksuja (raksuissa oli hieman lihaa, mutta ne eivät näyttäneet lihalta, joten vegaani saattoi niitä ostaa). Muutamassa kuukaudessa kissa oli niin nälkiintynyt, että kun se ravisti päätään, se kaatui lihasheikkouden takia kumoon.

Periaatteessa on mahdollista ruokkia lemmikkinsä itse pyydetyllä kalalla ja itse metsästetyllä lihalla. Harva pystyy sitä sataprosenttisesti toteuttamaan.

Koirakin tarvitsee lihaa, mutta se ei ole siitä niin riippuvainen kuin kissa. Kuitenkin koiran ekologinen jalanjälki on suurempi kuin maastoauton, siitä voi lukea täältä.

Jokaisen ympäristötietoisen henkilön pitäisi harkita perusteellisesti, ennen kuin ottaa lemmikkieläimen. Lapsille voi opettaa vastuuta myös sillä tavalla, että EI ota lemmikkieläintä. Riittäisikö se, että voi paijata tuttavan kissaa ja ulkoiluttaa joskus naapurin koiraa? Työssä käyvien ihmisten yksinäisiä koiria on paljon. Luontosuhdetta voi ylläpitää tekemällä luontoretkiä ja tarkkailemalla lintuja.

Ennen vanhaan koiria ja kissoja oli yksi per talokunta, mutta taloudet olivat paljon suurempia kuin nykyisin. Joku on ehdottanut kyläyhteisön yhteistä koiraa ja kissaa sovellettavaksi nykyaikaankin. Kannatan ajatusta lämpimästi. Lisäksi kannatan sokeiden opaskoiria ja muita avustajakoiria, samoin vanhainkotien kissoja. Mutta jokaisella kotitaloudella ei mielestäni ole oikeutta lemmikkieläimeen - se tulee ympäristölle liian kalliiksi. Lemmikkieläinten määrä ja niihin liittyvä kulutus on jatkuvasti kasvanut. Suomessa lemmikkien ruokaan käytettiin vuonna 1975 yhteensä 3 miljoonaa euroa, mutta vuonna 2008 jo 218 miljoonaa euroa vuodessa. Rotukoiraan satsataan keskimäärin 11 000 euroa koiran elinaikana. (Kalevan Sunnuntai-liite 12.8.2012 s. 18.) Worldwatch Instituten tutkija Erik Assadourian pitää lemmikkien kasvavaa määrää uhkana ympäristölle (Assadourianin artikkeli lemmikkeihin liittyvästä kulutusjuhlasta täällä).

Länsimaissa ajatellaan, että joissakin muissa kulttuureissa on "laajennettu perhekäsitys", kun perheeseen lasketaan kuuluvaksi myös isovanhemmat ja mahdollisesti muita sukulaisia. Toisaalta on sanottu, että länsimaissa on supistunut perhekäsitys. Länsimaissa isovanhemmat viedään vanhainkotiin, ja puuttuvien perheenjäsenten paikalle otetaan koira ja kissa.

Auto on turhake

Minulla ei ole autoa, ei ole koskaan ollut. Totuin jo lapsena pyöräilemään ja kävelemään melko pitkiä matkoja sekä käyttämään julkista liikennettä.

Lapsuudenperheeni asui 1970-luvulla seitsemän kilometrin päässä lähimmästä pikkukaupungista. Kouluun oli 2.5 kilometriä ja sen kulkivat ekaluokkalaisetkin omin neuvoin. Lähimmät kaupat ja yläaste olivat kaupungissa. Kesällä kaupunkiin kuljettiin pyörällä, joskus jalkaisinkin. Bussit kulkivat kodin läheltä harvakseltaan. Usein käveltiin kotiin kolmen kilometrin päässä olevalta bussipysäkiltä valaisematonta hiekkatietä pitkin. Yksinhuoltajaäitini piti kävelemisestä, ja myös vapaa-ajalla teimme pitkiä kävelylenkkejä. Lomamatkat mummoloihin teimme junalla tai bussilla. En kadehtinut serkkujani, jotka tulivat mummolaan autolla, vaan he päinvastoin kadehtivat meidän junamatkojamme. Muutama kerta vuodessa tilattiin taksi, kun joku meno ei muuten järjestynyt.

Jälkikäteen ajatellen kulkeminen oli hieman vaivalloista. Paradoksaalista on, että kun lapsena totuin käyttämään aikaa arkiliikuntaan - pyöräilyyn ja kävelyyn - sekä julkiseen liikenteeseen, niin nyt aikuisena tämä elämäntapa EI tunnu vaivalloiselta. Minusta ei ole koskaan tuntunut, että pitäisi olla auto. Onneksi myös puolisoni pitää autoa turhakkeena.

Nykyisin asumme 13 kilometrin päässä lähimmästä kaupungista. Lähin kauppa on kilometrin päässä. Pääasiallinen kulkuvälineemme on pyörä. Talvella kaupunkiin mennään yleensä bussilla. Menot järjestetään julkisen liikenteen ehdoilla. Jos bussin odotusaikaa on tunti, niin sitten sitä on tunti. Taksia käytämme hyvin harvoin, ehkä kerran vuodessa.

Autotonta elämäämme helpottaa se, ettei meillä ole lapsia. Yksinhuoltajaäitini pärjäsi 1970-luvulla kahden lapsen kanssa ilman autoa, mutta nykyään kai pidettäisiin kohtuuttomana, että laittaisi alle kymmenvuotiaat lapset kävelemään kolme kilometriä. Siihen aikaan ei ollut julmaa laittaa lapsia pyöräilemään harrastuksiinsa seitsemän kilometrin päähän ja takaisin. Tai antaa lapsen odottaa kirjastossa kaksi tuntia seuraavan bussin lähtöä.

Autoilevat tuttavamme osoittavat liikuttavaa huolenpitoa meitä kohtaan, kun pyöräilemme tai kävelemme jonnekin. "Pääsettekö te varmasti, kyllä me voidaan viedä teidät", on vakiolausahdus, jos käymme parin kilometrin päässä kylässä. "Tilataanko taksi" tai "Olettepa te reippaita" on myös kuultu monet kerrat. Emme me ole erityisen reippaita. Moni autoilija on reipas lenkkeilijä, mutta kauppareissuilla ja harrastuksiin mennessään käyttää aina autoa, koska - niin, miksi?

Autoriippuvuuden suurin syy lienee tottumus. Kun tottuu siihen, että hetkellä millä hyvänsä voi lähteä minne hyvänsä, sitä varmaankin alkaa pitää itsestäänselvyytenä. Siis että ihmisen muka tosiaan kuuluu mennä ja tulla ja päästä käväisemään äkkiä jossakin 15 kilometrin päässä vaikka kuinka monta kertaa päivässä ilman ponnisteluja tai etukäteisvalmisteluja. Sitä ehkä sanotaan "elämiseksi" - siis että voi aamulla katsoa lehdestä, mitä tapahtumia maakunnassa on, ja tunnin varoitusajalla hurauttaa autolla sinne minne mieli sattuu sillä hetkellä tekemään. Vai sanotaanko sitä "tehokkuudeksi" tai "vapaudeksi"?

Jos eläminen on menemistä, niin eikö esimerkiksi 1950-luvulla eletty ollenkaan? Silloin autot olivat harvinaisia. Ei olisi tullut kuuloonkaan lähteä noin vain monta kertaa viikossa huristelemaan jonnekin... jotakin elämystä etsimään... jotakin ihmeellistä katsomaan... kokematta kuitenkaan itse matkanteon aika juuri mitään. Automatkailuhan on silmittömän tylsää: istutaan paikallaan ahtaassa, pahalta haisevassa autossa, lähellä muita ihmisiä, yrittäen puhelemalla viihtyä ja viihdyttää muita. Takapenkiltä ei näe juuri mitään. Autossa ei haista ympäröivän luonnon tuoksuja, ei tunne tuulta naamalla, ei kuule ympäristön ääniä, ei näe vieraita ihmisiä, ei tunne omien lihastensa liikettä. Vaikka autoilu on säästävinään aikaa, niin jokainen autossa istuttu tunti on itse asiassa haaskattua, kokematta jäänyttä elämää.

Pyöräillessä ja kävellessä aistimukset hemmottelevat taivaltajaa. Pyöräilyn ja kävelyn rytmi auttaa ajattelemaan. Bussin ja junan aikataulusidonnaisuus tekee matkustamisesta erityistä. Mitä hohtoa on lähteä käymään naapuripitäjässä, jos sinne pääsee autolla vaikka heti ja puolen tunnin kuluttua takaisin, verrattuna siihen, että matka suunnitellaan etukäteen ja siihen varataan aikaa? Kun matkan tekee hitaammin, lyhyempikin matka riittää elämykseksi. Sitä paitsi bussissa ja junassa voi lukea.

En usko, että ihmistä on tarkoitettu matkustamaan pitkiä matkoja ilman, että se tuntuu missään. Matkustamisen ei tarvitse olla nopeaa ja halpaa ainakaan suurimmalle osalle ihmisistä. Ei ihmisten tarvitse mennä niin paljon. Ei ole luonnollista, että ihminen hyppää kesken sunnuntaipäivän autoonsa ja lähtee "ajelemaan" aikansa kuluksi. Minä olen vain kerran elämässäsi ollut tällaisella ajan-kuluksi-ajelulla. Juuri ajokortin saanut kaverini pyysi mukaansa. Menin, mutta homma ällistytti minua. Mihinkään ei oltu menossa, kunhan istuin kyydissä. Kaverini kai tykkäsi liikutella rattia. Minulla oli tylsää. Ei tulisi mieleenkään enää mennä "ajelemaan".

Ilmastonmuutos on tärkein syy suosia kestävää liikkumista ja vähentää autoilua. On varmasti rasittavaa, jos on tottunut autoilemaan mielensä mukaan ja sitten sitä pitäisi vähentää. Olen iloinen, etten itse joudu miettimään asiaa, koska en ole koskaan autoillutkaan. Välttelen myös kimppakyytejä. Jos yksityisautoilun vastustaja käyttää kimppakyytiä, se on vähän kuin kasvissyöjä söisi lihaa sillä ehdolla, että joku muu tarjoaa. Vaikka vain yhtenä päivänä vuodessa astuisin tuttavani autoon, niin sen jälkeen minun on kaksinaamaista valistaa häntä autoilun ympäristöhaitoista. Ongelmallisia ovat häät, hautajaiset ja muut juhlat, jotka usein järjestetään maalla bussien ulottumattomissa. Silloin olen mennyt kimppakyytiin. Ajattelen, että minun vakaumukseni ei saa olla syy pahoittaa toisten mieltä heidän juhlapäivänään, vaan minun kuuluu pelata heidän säännöillään tai olla menemättä ollenkaan. Yleensä, kun kimppakyytiin joudun, se johtuu juuri siitä, etten halua hankaloittaa muiden elämää. Paljon mieluummin menisin pyörällä tai julkisilla kulkuneuvoilla, ihan oman viihtyvyyteni takia, mutta sitä en tietenkään kehtaa sanoa kuljettajalle, joka ehkä tuntee aitoa auttajan iloa minua kyyditessään.

Kimppakyyti on mielestä ekologisesti ok silloin, jos kaksi arjessaan autoa tarvitsevaa henkilöä, esimerkiksi kaksi maanviljelijää, matkustaa yhdessä kohteeseen, jonne ei pääse muuten kuin autolla. Jos kimppakyytimahdollisuuden takia jätetään käyttämättä esimerkiksi bussia, niin se ei ole hyvä asia. Julkista liikennettä pitää tukea jo siksi, ettei vuoroja vähennettäisi. Virkistystilaisuuksia ja seminaareja ei pitäisi järjestää paikoissa, joihin ei pääse julkisella liikenteellä ja jotka ovat taksin käytön kannalta hankalan kaukana asutuksesta. Silloin pakotetaan ei-autoilevat pyytämään kimppakyytiä.

Elämä ilman autoa on mahdollista, jos niin halutaan.

Väestönkasvu

Päivän sanomalehti kertoo väestötutkijoiden olevan huolissaan Euroopan alhaisesta syntyvyydestä. Rand Europe -tutkimuslaitoksen edustaja Stijn Hoorens varoittaa, että väestön vähenemisen takia Euroopan bkt-kasvu putoaa 2000-luvun 2,7 prosentista noin 1,3 prosenttiin tulevan 50 vuoden aikana. Väestötieteilijä Carl Haub amerikkalaisesta Population Reference Bureau -laitoksesta puolestaan ennustaa monien maiden hyvinvointijärjestelmien romahtavan väestöpaineen alla. Lapsiluvun pitäisi kuulemma olla hieman yli kaksi, jotta väestömäärä pysyisi tasaisena.

Miksi näiden uutisten yhteydessä ei koskaan viitata ilmastonmuutokseen? Miksi ei puhuta maapallon kantokyvystä? Miksi samassa uutisessa ei koskaan kirjoiteta SEKÄ talouskasvusta että ilmastonmuutoksesta, SEKÄ väestömäärästä että luonnonvarojen rajallisuudesta? Miksi me ylläpidämme kalliita tutkimuslaitoksia, jos kukaan niissä ei vaivaudu YHDISTELEMÄÄN asioita? Miksi meidän tavallisten pulliaisten pitäisi vaikkapa pelkältä peruskoulupohjalta pystyä päättelemään, onko tuo lehtiuutinen uhkakuva, jonka perusteella pitäisi kiireesti ryhtyä lapsentekoon?

Tietenkin bkt-kasvu alenee tulevina vuosikymmeninä, niinhän sen on tarkoituskin. Kehitysmaiden on tarkoitus saada kehittyä vähän lisää eli kuluttaa enemmän, ja meidän länsimaiden on tarkoitus alentaa kulutustamme. Tietenkin hyvinvointijärjestelmät ovat ongelmissa, kun vanhuksia on enemmän kuin nuoria. Mutta juuri sitähän me pyydämme kehitysmailta: rajoittakaa syntyvyyttä. Jos se onnistuu, niin ihan samalla tavalla kehitysmaissa tulee olemaan enemmän vanhuksia kuin lapsia - ainakin jonkin aikaa.

Jos kaikki eläisivät kuten intialaiset (lue: kuluttaisivat yhtä vähän), niin puoli maapalloa riittäisi koko maailman väestölle. Luonnonvarojen riittävyyttä uhkaa juuri meidän länsimaisten tuhlaileva elämäntapa, josta meidän näyttää olevan tosi, tosi vaikea luopua. Eikö siis ole valtavan hyvä juttu, että tulevaisuudessa meitä tuhlailijoita on vähemmän?

Romua puutarhaan

Ekologinen kuluttaja saattaa olla pidättyväinen olohuoneensa sisustuksen suhteen. Ei turhaa romua, ei pölyä kerääviä tavaroita. Ei tarpeetonta shoppailua, sehän kuluttaisi luonnonvaroja.

Mutta puutarhamyymälässä kontrolli saattaa pettää. Yhtäkkiä puutarhatontut, kukkatelineet, tervetuloa-kyltit, japanilaiset kivilyhdyt, muovibambit ja savietanat tuntuvat tuiki tarpeellisilta! Puhumattakaan aurinkotuoleista, pöytäryhmästä, aurinkovarjosta ja pallogrillistä. On myös saatava italialaisesta joesta kaivettuja koristekiviä päällystämään kukkapenkkejä.

Mitä ekokuluttajan päässä tällöin liikkuu? Eipä paljon mitään. Kun esine laitetaan puutarhaan, niin se ei olekaan turhaa romua, vaan se on ikään kuin luontoa! Eikä esineen ostaminen puutarhaan tai parvekkeelle ole niin paha asia, kuin jos saman esineen ostaisi sisätiloihin! Puutarhatontut eivät olekaan luonnonvarojen tuhlausta turhiin muoviesineisiin, vaan ne ilmentävät kivasti huumorintajua ja camp-henkeä...

Pihakukkia ostaessa järkeily menee samalla tavalla. Vaikka kasvihuonetomaattien ostaminen talvella on epäekologista, niin kuitenkin kausikukkia voi ostaa - siis orvokkeja keväällä, kanervia syksyllä ja joulutähtiä jouluna. Kun ne ovat kukkia, niin nehän ovat melkein luontoa, vaikka ovatkin muovipurkkeihin pakattuja ja kasvihuoneissa kasvatettuja.

Marjastus on urheilua

Seuraavan kerran, kun joku kehuskelee juosseensa puolimaratonin eli hieman yli 21 km, niin tokaise takaisin, että sinäpä oletkin ollut mustikassa neljä tuntia. Sinun suorituksesi on ollut rankempi kuin hänen suorituksensa. Totta se on! Eri liikuntalajien energiankulutuksen voit katsoa täältä.

Jotkut marjastavat tai sienestävät puoli päivää kerralla. Tosi kova kunto pitää olla.

Urheilun lisäksi marjastus tuottaa rahallista hyötyä. Se on myös ekologinen tapa hankkia leivänjatketta, varsinkin jos marjametsään menee pyörällä. Siitä saa lisää extremeä. Terve ihminen jaksaa ihan hyvin pyöräillä parikymmentä kilometriä metsään, poimia marjoja ja pyöräillä takaisin. Ei tarvitse sitten treenailla puolimaratonia tai käydä spinning-tunnilla.

Ei urheilua ole vain se, mikä tapahtuu tasaisella maalla olympia-areenalla. Samanlaista hikeä marjastaessakin valuu.

Vaikuttaminen

On tärkeää pyrkiä omissa elämäntavoissaan ekologisuuteen. Mutta miksipä et pyrkisi vaikuttamaan laajemminkin? Kokeile vaikka seuraavia:

Kirjoita mielipidekirjoitus sanomalehden lukijapalstalle. Älä yliarvioi Facebookin merkitystä tiedottamisessa. Sosiaalinen media ei tavoita kaikkia. Moni keski-ikäinen, joka tarvitsisi elämäntapoihinsa kunnollisen ekoherätyksen, tavaa sanomalehden huolella, joten vaikuta sitä kautta. Asiallinen kirjoitustyyli ja faktatieto tehoaa. Lado tiskiin numeroita ja viittaa luotettaviin lähteisiin.

Tee kuntalaisaloite: ehdota kotikunnassasi jotakin ekologista käytäntöä. Mitä sinä itse kuntalaisena haluaisit kotikuntasi tekevän ympäristön eteen? Haluaisitko esimerkiksi, että kunta tarjoaisi kouluissa enemmän lähi- ja luomuruokaa? Ehdota sitä. Kaiken toiminnan taustalla on se, että ensin joku on sitä toimintatapaa ehdottanut. Kunnan nettisivuilta löydät osoitteen, johon voit lähettää aloitteesi. Jos haluat tietää, millaisia kuntalaisaloitteita on tehty, kokeile googlettaa esim. sanat: tehtiin kuntalaisaloitetta

Liity valtakunnallisiin tai paikallisiin järjestöihin, jotka edistävät ympäristöasiaa - esimerkiksi luonnonsuojelujärjestöt. Vaikka et olisi innostunut osallistumaan järjestötoimintaan ja tapahtumiin, niin järjestöissä tarvitaan myös rivijäseniä, jotka jäsenmaksullaan tukevat toimintaa.

Lisää vaikuttamiskeinoja löytyy esimerkiksi Kompassi-nettisivuilta. Voit myös googlettaa: vaikuttaminen.

Hedelmäpussi

Kaupoissa on tarjolla biohajoavia hedelmäpusseja, mutta niiden valmistus kuluttaa enemmän luonnonvaroja kuin tavallisten muovipussien valmistus. Sen takia kestohedelmäpussi on parempi vaihtoehto. Hedelmäpussin ompeleminen on helppoa. Ohjeita löytyy, kun googlaa sanan hedelmäpussi tai ompele hedelmäpussi.

Kestohedelmäpusseja voi myös ostaa esimerkiksi Luontokaupasta.

Tässä yksi ompeluohje:

Osta kirpputorilta valoverho (noin pari euroa). Siitä saa monta pussia. Osta kangaskaupasta puuvillanarua, se maksaa noin 0,40 - 1 e/metri. Yhteen pussiin menee n. 60 cm narua. Leikkaa verhosta suorakaiteen muotoinen pala, esimerkiksi 65 x 50 cm. Huolittele palasen reunat siksak-ompeleella. Ompele palaseen noin 7 x 7 cm kokoinen neliö puuvillakankaasta, vaikkapa vanhasta tyynyliinasta - pikkuneliö on hintatarraa varten, koska tarrat tuppaavat irtoamaan valoverhokankaasta. Taita pussi oikeat puolet vastakkain, ompele sivusaumat. Taita yläreunasta pari senttiä nurjalle, ompele nauhakuja, mutta jätä pikku aukko, josta voit pujottaa narun hakaneulan avulla. Solmi narun päät solmuun.

Jos valitset hintatarran kohtaan herkullisen värikästä retrokangasta sekä kankaaseen väriltään sopivaa narua, saat tosi tyylikkäitä hedelmäpusseja syntymäpäivä- ja joululahjoiksi. Pusseja voi myös kaupustella myyjäisissä tai kirpputorilla.

Maitopurkista pakastusrasia

Muovijätteen syntymistä voi vältellä monella tavalla. Yksi konsti on käyttää maitopurkkeja pakastusrasioina. Huuhtele purkit puhtaaksi. Sulje suu niittaamalla tai lujalla teipillä.

Tässä on pakastimeen menossa kotimaista kukkakaalia, jota on paloiksi lohkottuna esikeitetty 3 - 5 minuuttia. Esikeittäminen lopettaa kasvien entsyymitoiminnan ja ne säilyvät paremmin. Kukkakaalinpaloja on hieman rusikoitava, että ne asettuvat purkkeihin tiiviisti. Maitopurkkien muoto soveltuu paremmin marjoille, kastikkeille tms.

Kun kukkakaali on edullisimmillaan, haen sitä kaupasta kilotolkulla. Kaupassa pakkaan vihannekset itse tehtyihin kestohedelmäpusseihin. Esikeitän kasvikset ja pakkaan ne maitopurkkeihin. Sillä tavalla saa talvella syödäkseen kotimaista kukkakaalia eikä muovia tarvita missään vaiheessa. Ei tarvitse ostaa Puolasta rahdattua kukkakaalia, joka on pakattu muovipusseihin ja jota myydään kaupan pakastealtaassa, jossa ei aina ole edes kantta päällä.

Pakastimen käyttö ei tietenkään ole ongelmatonta ekologiselta kannalta. Kylmälaitteet syövät sähköä. Mutta yritän käyttää pakastinta mahdollisimman ekologisesti. Pakastimemme on energiapihiä mallia. Meillä on ekosähkösopimus. Teen ruokia suuren määrän kerralla ja pakastan sitä - silloin ei tarvitse kokata kovin usein, ja säästyy lieden ja uunin sähköä. Otan seuraavan päivän ruoan pakastimesta jo edellisenä iltana jääkaappiin sulamaan - silloin säästyy jääkaapin sähköä. Kun talvella käyn esimerkiksi leipomomyymälässä ja ostan suuren määrän edullista leipää, niin laitan leivät ulos pakastumaan ja vasta sitten pakastimeen. En syö talvella ollenkaan ulkomaisia hedelmiä, vaan käytän itse pakastettuja marjoja - enimmäkseen luonnonmarjoja ja omalla pihalla kasvatettuja herukoita. Pakastimen tärkein merkitys itselleni onkin siinä, että sen avulla välttelen talvikaudella ulkomaista ruokaa.

Askartelu

Kannatan lämpimästi lasten askartelua. Se kehittää kädentaitoja ja luovuutta. Sen sijaan aikuisten askartelun hyödyllisyydestä en ole ihan varma. Jos askarrellaan WC-paperirullasta sukkapuikkoteline, joka muuten ostettaisiin kaupasta, niin ok. Mutta Sinooperin ja Tiimarin tyyppiset kaupat kammottavat minua. Mihin tarvitaan kymmeniä hyllymetrejä kimaltavia nippeleitä ja nappeleita, jotka voi liimata puulle tai sommitella kortteihin tai pujotella helmiksi? Tarvitaanko oikeasti maalipurkkeja, joissa on lusikallisen verran maalia? Jos Suomessa olisikin vain muutama erikoisliike tai verkkokauppa helmitöiden askartelijoille ynnä muille, niin ok, mutta näitä askartelutarvikekauppoja on joka kauppalassa. Kuka sitä krääsää ostaa? Onko häiden, syntymäpäivien, halloweenin, joulun, vapun ja ystävänpäivän olennaisin asia koristeiden määrä?

Minua hirvittävät "tuunausohjeet", joissa otetaan jokin vanha esine ja "uudistetaan" se. Tarvitsee vain ostaa maaleja, pensseleitä, hiekkapaperia, liimaa, töpötyssieniä, sablonikaavioita, kimalletta, nauhoja ja pari muuta pientä tarviketta. Sitten päästäänkin "ekologisesti" hyödyntämään vanha tavara! Ja askartelupuodin kassa laulaa. Epäilen, että moni tuunausprojekti palvelee vain tekemisen himoa eikä todellista tarvetta, jolloin esine päätyy jonkin ajan päästä roskiin tai kirpputorille.

Miksei naisten ennen vanhaan tarvinnut ilmaista luovuuttaan liimailemalla kimaltavia nappeja pahvirasioihin? Ehkä heidän luovuutensa pääsi valloilleen kodintekstiilejä kutoessa, vaatteita ommellessa, ruokaa laittaessa. Ehkä osa luovuuden ilmaisemista oli arjesta selviäminen yleensä. Toimeentulon yhtälöön kuului marjastusta, kasvimaan hoitoa ja muita rutiineja. Onko aikuisten naisten askartelu korviketoimintaa, jonka tarkoitus on täyttää kotitöiden vähentymisen synnyttämä ajankäytöllinen aukko ja tuottaa onnistumisen elämyksiä, kun perinteiset kädentaidot eivät enää ole välttämättömiä arjesta selviytymiseksi? Kaikkea, mitä naiset ennen valmistivat, saa nykyisin kaupasta. Mutta pakko ei ole ostaa, itsekin voi tehdä.

Tuli sade rankka

Sadetta on riittänyt tänä kesänä. Etanat juhlivat, kuten kuvasta näkyy: kasvien lehdet on reikäisiksi syöty. Osa kasvimaahan kylvämistäni siemenistä hukkui jatkuvaan sateeseen. Ilmastonmuutos-teoksen (Perhemediat 2012) mukaan sään ääri-ilmiöt ovat 1950-luvulta nykypäivään lisääntyneet 800 %.

Jotain tarttis tehdä.

Lakanat

Kolme lakanoihin liittyvää ekoniksiä:

• Onko tiedossa häät, syntymäpäivät tai muut isot juhlat? Eikö ole pöytäliinoja pitkiin pöytiin? Hanki värikästä lakanakangasta ja ompele pöytäliinat itse. Juhlien jälkeen sinulla on lakanoita vuosiksi eteenpäin. Jos joudut yhdistelemään pöytäliinoja saadaksesi niistä lakanoita, niin se ei haittaa. Sauma ei haittaa käytössä.
• Lakanan keskiosa kuluu eniten. Leikkaa ohueksi hiutunut lakana keskeltä poikki ja yhdistä palat uudestaan siten, että vähemmän kuluneet päätypalat tulevat vuorostaan keskelle. Tämä oli ennen vanhaan normaali käytäntö. Sauma ei haittaa käytössä.
• Kun lakana on taas kulunut keskeltä ohueksi, niin ehkä jossakin kohti lakanaa on vielä lujaa kangasta, jonka voi käyttää matonkuteeksi. Vähintäänkin kankaan voi hyödyntää siivousriepuina.

Kangasnenäliinahaaste

Luin teoksen Mitä järkeä olla vihreä (osa 2) (Perhemediat 2012). Teos on osa laajempaa sarjaa, jossa käsitellään ilmastonmuutosta ja ekologista elämäntapaa. Englanninkielinen alkuteos on kirjoitettu lapsille ja nuorille, mutta Suomen kirjastoissa tämä kirja on laitettu aikuisten hyllyyn.

Faktatiedon lisäksi kirjassa on hyviä ekovinkkejä. Luulin olevani edistynyt ekoilija, mutta vielä on näemmä paljon tehtävää. Teoksessa ehdotetaan joitakin sellaisia ekotekoja, jotka itse henkilökohtaisesti koen vaikeaksi. Esimerkkejä:

Älä osta pullotettua vettä - yksi pullollinen vastaa 25 litraa vesistön saastumisesta.

En minä normaalisti pullovettä juokaan. Mutta matkoilla olen ostanut pullovettä, kun muu vesi on ollut hankalammin saavutettavissa. Pitääpä yrittää enemmän harrastaa vesipullon täyttämistä.

Ota ämpäri mukaasi suihkuun ja käytä siihen kertynyt vesi puutarhan ja miksei myös sisätilojen viherkasvien kastelemiseen.

Minä käyn suihkussa vain silloin, kun olen likainen, ja silloin aina saippuoin itseni. Eihän sitä saippuavettä voi kasveille kaataa. Tuo ohje on varmaan tarkoitettu sellaisille, jotka käyvät päivittäin suihkussa esimerkiksi juoksulenkkihikeä huuhtomassa.

Pyydä vanhempiasi lopettamaan torjunta-aineiden käyttö kasvimaalla ja huolehtimaan siitä, että heidän käyttämänsä lannoitteet ovat luonnonmukaisia.

Auts! Viikko sitten ostin ensimmäisen kerran elämässäni etanamyrkkyä, koska etanat ovat järsineet kasvimaani nauriit ja kaalit lähes kokonaan. Etanoiden käsin poimiminen ei tehonnut. Myrkky auttoi, etanat hävisivät. Nyt iski syyllisyys. Käyttämäni lannoitteet kylläkin ovat luonnonmukaisia, sillä käytän vain kompostimultaa. Luultavasti yritän tulevina kesinä kasvattaa etanoille vähemmän mieluisia kasveja, esimerkiksi porkkanoita ja herneitä. Silloin etanamyrkkyä ei tarvita.

Isoäidin ajatus oli oikea - käytä pestäviä nenäliinoja paperinenäliinojen sijaan!

Auts! Tämä tuntuu vaikealta. Ällöttävältä. Mutta ohje on looginen. Vaikka talouspaperin ja paperinenäliinat voi laittaa biojätteeseen, niin niiden valmistus, pakkaus ja kuljetus kauppaan vievät energiaa. Ne pakataan muoviin. Talouspaperin käyttö yleistyi vasta suunnilleen 1970-luvulla. Monet pitivät sitä nykyajan hömpötyksenä ja saastuttavana turhakkeena. Siihen asti oltiin pärjätty ilman talouspaperia. Sitten talouspaperiin totuttiin.

Jotkut entisajan tavarat ovat sellaisia, etten haluaisi niitä takaisin, vaikka ne olisivat kuinka ekologisia. Esimerkiksi vauvoja voi mielestäni syöttää tuttipullosta, ei tarvitse käyttää lehmänsarvea, niin kuin ennen vanhaan. Mutta onko kankainen nenäliina sellainen asia, joka pitäisi haudata historian hämärään? Olin ajatellut, että kyllä on, mutta nyt kun kirjassa kehotetaan käyttämään kangasnenäliinoja, niin... Taidanpa ottaa haasteen vastaan ja kokeilla niiden käyttöä. Omista kaapeista löysin vain yhden pitsikoristeisen kangasnenäliinan, joten edessä on nenäliinojen ompelu.

Kirjan kielenkäytössä minua häiritsi sanojen "vihreä" ja "vihreät arvot" käyttö. Suomessa ne ovat poliittisesti latautuneita termejä, koska "vihreä" ilmaisee puoluekantaa. Myös "vihreät arvot" viittaa Vihreän liikkeen, siis puolueen, edustamiin arvoihin, joihin kuuluu muutakin kuin ympäristöpolitiikkaa. Vihreä liike ajaa esimerkiksi seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ja kirkon erottamista valtiosta. Vihreät arvot eivät siis ole synonyymi ympäristöarvoille. Mielestäni epäpoliittisessa yhteydessä olisi parempi käyttää termejä "ympäristöystävällinen", "ympäristötietoinen" ja "ympäristöarvot", vaikka ne ovatkin pitkiä sanoja. Ilmastonmuutos on niin tärkeä aihe, että valistuksessa käytettävän terminologian on oltava sellaista, että kaikkia poliittisia suuntia edustavat ihmiset voivat siihen samaistua. Jos esimerkiksi perussuomalaisia äänestävä henkilö ei voi Suomessa sanoa, että "minulla on vihreät arvot", vaikka kyseinen henkilö olisi kuinka ympäristötietoinen, niin mitä järkeä on viljellä sellaisia ilmaisuja.

Yksilön vastuu

Jotkut rikkeet ovat niin vakavia, ettei niitä voi puolustella sillä, että muutkin tekevät niin. Olisi esimerkiksi uskomattoman tökeröä puolustella lapsensa pahoinpitelyä sillä, että "jos minä en löisi lastani, niin joku muu maailmassa kuitenkin löisi lastaan". Kukaan ei hyväksyisi selitystä, että "ei se yhden ihmisen lyöminen mitään vaikuta, kun maailmassa on miljardeja ihmisiä". Yksilön vastuu lapsestaan on rikkumaton.

Politiikassakin yksilön vastuuta korostetaan - ainakin vaalien alla. Äänestäjille vakuutetaan, että jokainen ääni on tärkeä ja että yksi ääni voi ratkaista kaiken. Myös terveysasioissa on alettu korostaa yksilön vastuuta oman terveytensä ylläpitämisestä terveiden elintapojen avulla.

Sen sijaan ympäristöasioissa yksilön vastuuta ei ole tapana korostaa. Ihmiset tietävät hyvin, mitkä heidän elintavoistaan ovat ympäristölle vahingollisia ja nakertavat tulevien sukupolvien hyvinvointia. Mutta silti selitellään: "Vaikka minä luopuisin autosta, niin mitä se hyödyttäisi, muut autoilisivat kuitenkin." "Ei se missään tunnu, jos minä en lajittele jätteitäni, olenhan vain yksi ihminen." "Ei se auta, jos minä yksin vähennän lihansyöntiä." "Voin minä lentää, koska lentävät ne lentokoneet ihan samalla lailla, vaikken minä olisikaan kyydissä." "Ostaminen pitää kansantaloutta yllä."

Me sallimme selittelyn. Ympäristölle vahingollisia kulutustottumuksiaan selittelevä henkilö ei yhteiskunnassamme joudu häpeämään, sen sijaan ekologiseen elämäntapaan pyrkivä henkilö saattaa vieläkin joutua naureskelun kohteeksi. Viherhippi, puunhalaaja, piipertäjä, maailmanparantaja...

Entä jos jokaisen yksilön vastuu ilmastonmuutoksen hillinnästä olisi yhtä rikkumaton kuin yksilön vastuu lapsestaan? Miksi se ei yhteiskunnassamme sitä ole? Miksi meillä ei ole rohkeutta kieltää toisiltamme liikaa kuluttamista?

Isoäitiä opetetaan shoppailemaan

LIV-televisiokanavalta tuli hiljakkoin ohjelmasarja Nätti nakuna kuusikymppisenä. Sarjassa esiteltiin muun muassa 72-vuotias lady, jonka "itseluottamus oli romahtanut" puolison kuoleman jälkeen. Hän ei pitänyt enää itsestään eikä ulkonäöstään. Muotiguru Gok Wanin hellässä huomassa rouvan elämä saatiin uuteen kukoistukseen. Hänen itseluottamustaan pönkitettiin kehujen, halien, pukeutumisneuvonnan, uusien vaatteiden, meikin ja kampauksen avulla. Julkinen esiintyminen ja aplodeeraus antoivat viime silauksen.

Pidän tämän tyyppisistä tv-ohjelmista. Älyn tasolla toki tiedän, että ne ovat aikuisten satuja, jotka on luotu edistämään kauneusteollisuuden myyntiä. Mutta on hauska katsoa, kun onnettomasta, rumasta löllykästä leivotaan nauravainen kaunotar. Muuttujiksi valitut naiset ovat aina sellaisia, jotka eivät koskaan aiemmin ole satsanneet itseensä, vaan ovat aina eläneet vain muita varten (uskoo ken tahtoo). Nyt heille vihdoinkin opetetaan, että myös itseä saa ajatella. Kaikki on mahdollista, kun vain uskoo omaan ihanuuteensa ja hieman shoppailee. Shoppailu ja ulkonäön muuttaminen kosmetiikan keinoin on olennaista, pelkkä itseensä uskominen ei riitä.

Formaatissa on ovelinta juuri se, kuinka shoppailu oikeutetaan. Muuttumisleikkiin valittu ansaitsee panostaa myös itseensä, koska hän on luonteeltaan hyvä ja elänyt elämänsä muiden hyväksi uhrautuen. Muuttumisleikkiin kuuluva shoppailu ja kauneudenhoito ei osoita pinnallisuutta, tuhlaavaisuutta tai itsekeskeisyyttä, vaan on asianomaiselle kuuluva palkkio, jonka yleisö aplodeerauksellaan siunaa. Ulkonäköä ei kohenneta ulkonäön itsensä vuoksi, vaan siksi, että se kohentaa muuttujanaisen itseluottamusta. Ohjelman maailmassa ei ole olemassa sellaisia asioita kuin ekologisuus, kulutuksen hillitseminen, kosmetiikkateollisuuden voitontavoittelu, tekstiiliteollisuuden ympäristövaikutukset - puhumattakaan sellaisesta mahdollisuudesta, että vaaterahat laittaisikin Punaisen Ristin tilille ja saisi kicksit sitä kautta.

Muuttumisleikki-ohjelmien tuottama mielihyvä liittyy kohdallani seuraaviin seikkoihin. Ensinnäkin uteliaisuuteni tyydyttyy: jaahas, tuon näköiseksi se saatiin muutettua. Toiseksi olen iloinen muuttujanaisen puolesta, sillä muuttumisleikkeihin valitaan aina sympaattisia naisia. He ovat herttaisia, kuten edellä mainittu isoäiti, tai niin rumia, että heitä on pakko sääliä ja toivoa heille apua. Kolmanneksi toivoni herää: minustakin saisi upean, kun hieman laittaisi... shoppailisi... Mutta tässä vaiheessa muutun aina surulliseksi, sillä ohjelma kannustaa minua tekemään sellaista, mitä en hyväksy.

Kompostointi

Biolan teki vuonna 2012 kyselytutkimuksen, johon vastasi yli tuhat rivi- ja omakotitalossa asuvaa suomalaista. Tutkimuksesta käy ilmi, että hyvätuloiset eivät juurikaan piittaa jätteiden kierrättämisestä. Yli 50 000 euroa vuodessa tienaavista reilusti alle puolet kierrättää jätteensä, kun taas alle 30 000 euroa vuodessa tienaavista 60 prosenttia kierrättää jätteensä, kun se on mahdollista.

Tulos selittynee osittain sillä, että pienituloiset asuvat useammin rivitaloissa, joissa on taloyhtiön tarjoamia jäteastioita, kun taas hyvätuloiset asuvat omakotitalossa. Mutta mikään puolustus se ei ole. Hyvätuloisilla, jos kellä, olisi varaa hankkia vaikka useampikin tehokas kompostori pihapiiriin.

Kompostointia markkinoidaan usein kompostoimisen rahallisella hyödyllä: ilmainen multa, pienemmät jätemaksut. Ehkäpä pitäisi enemmän vedota ihmisten velvollisuudentuntoon: kompostoi, jotta et aiheuttaisi haittaa ympäristölle. Se voisi vedota suurituloisiin paremmin.

Itse aloitin kompostoinnin kymmenkunta vuotta sitten taloudellisista syistä. Ei tarvitse ostaa pihamultaa, kun sitä tuottaa oma kompostori. Kompostoitumisen seuraaminen on myös kiehtovaa. Maatuminen tapahtuu nopeasti, kun olosuhteet ovat suotuisat, eli kompostoitava massa saa sopivasti happea ja kosteutta. Ei kompostoiminen ole mitään rakettitiedettä. Kompostointiohjeita löytyy, kun googlettaa sanan kompostointi, tai esimerkiksi Biolanin nettisivuilta. Kompostoimisesta on myös säädetty tiettyjä määräyksiä. Esimerkiksi ruokajätteitä varten pitää olla lämpöeristetty kompostori, johon hiiret, rotat yms. tuhoeläimet eivät pääse ja joka ei haise, koska lämmön ansiosta kompostoituminen tapahtuu riittävän nopeasti.

Meillä oli aluksi vain lautainen lehtikompostikehikko, mutta nälkä kasvaa syödessä. Nykyisin meillä on monta kompostoria. Ruoantähteet pannaan Biolan-lämpökompostoriin. Se oli kallis, noin 450 euroa kuljetuksineen, mutta on pian maksanut itsensä takaisin, kun pihamultaa ei ole tarvinnut ostaa enää muutamaan vuoteen. Kompostori kuitenkin jäätyy talveksi. Silloin laitamme ruoantähteet taloyhtiön bioroskikseen. Jos asuisimme omakotitalossa, hankkisimme isomman kompostorin tai toisen kompostorin, jotta voisimme täyttää kompostiastiaa silloinkin, kun kompostori on pankkojäässä eikä sitä voi vajentaa tyhjentämällä.

Puutarhan kasvijätteet (pensaista leikatut oksat yms.) laitamme ensin noin metrin korkuiseen, kaksi metriä leveään kasaan, jonka alta on nurmikko kaivettu pois. Kasaa käännellään talikolla muutaman kerran kesässä. Alimmaiseksi kasaan laitetaan risuja ja oksia, jotta ilma pääsee kiertämään. Joissakin ohjeissa neuvotaan peittämään kasa esim. muovilla, etteivät ravinteet liukene maahan. Kasan alaosaan muodostuu ahkerien lierojen työn tuloksena multaa melko nopeasti, mutta hitaammin maatuvat kasviainekset laitan myöhemmin muoviseen puutarhajätekompostoriin. Se oli halpa, noin 40 euroa maksanut koottava malli. Meillä on myös verkkomainen kokoon taittuva lehtikompostikehikko, mutta siinä aines ei maadu läheskään yhtä nopeasti kuin suuremmassa kasassa.

Rikkaruohoja kitkiessä on hyvä jättää ei-toivotut kasvit esim. mustan muovin päälle auringossa kuivumaan, ennen kuin heittää ne puutarhajätekompostiin tai lämpökompostoriin.

Kirjoja ilmastonmuutoksesta

Konsteja, kuinka voit levittää tietoa ilmastonmuutoksesta:

• Kirjastoissa on kirjanäyttelyitä eri teemoista, kuten äitiys, nuoruus, puutarhanhoito. Näytteillä olevia kirjoja saa yleisö vapaasti lainata. Laita kirjaston palautelaatikkoon lappu, jossa toivot, että kirjasto järjestäisi kirjanäyttelyn aiheesta "Ympäristö, ilmastonmuutos, ekologisuus". Kerro, että aihe on mielestäsi tärkeä. Jos palautelaatikkoa ei ole, kerro toiveesi kirjastonhoitajalle. (Katso myös kirjalista tämän tekstin lopussa. Jos ehdotat kirjanäyttelyä sähköpostitse, voit vaikka copy-pastata kirjalistan viestiisi mukaan. Siitä saattaa olla hyötyä kirjastonhoitajalle, kun hän etsii esille pantavia kirjoja.)
• Tee kirjastoon hankintapyyntöjä ilmastonmuutoksesta kertovista kirjoista. Löydät sopivia kirjoja kirjakauppojen nettisivuilta (googleta: kirjakaupat). Laita hakusanakenttään: ilmastonmuutos. Tarkista onko uusimmat kirjat tilattu kotikuntasi kirjastoon. Jos ei ole, tee hankintapyyntö.
• Anna syntymäpäivä- ja joululahjoiksi ympäristöstä ja ilmastonmuutoksesta kertovia kirjoja. Jos sinua epäilyttää antaa lahjaksi kirja näin "synkästä" aiheesta, niin tilaa lahjaksi vaikkapa Suomen Luonto -lehti. Siinäkin kerrotaan usein ilmastonmuutoksesta.
• Ehdota paikalliselle luonnonsuojeluyhdistykselle kirjoja, joita voitaisiin antaa stipendinä hyvin menestyneille opiskelijoille tai arpajaispalkintoina.
• Jos kukkarosi sallii, niin anna poliitikolle lahjaksi ilmastonmuutoksesta kertova kirja.
• Lahjoita oma ympäristöstä tai ilmastonmuutoksesta kertova kirjasi kirjastoon, kun olet itse lukenut sen.

Kirjaluettelo aiheesta YMPÄRISTÖ, ILMASTONMUUTOS, EKOLOGISUUS

Kaunokirjallisuus

Adams, Richard: Ruohometsän kansa

Atwood, Margaret: Herran tarhurit

Ballard, J. G.: Uponnut maailma

Berman, Sabina: Nainen joka sukelsi maailman sydämeen

Chrichton, Mikael: Pelon ilmasto

Cussler, Clive: Jäävirta

Cussler, Clive: Sahara

Daeninckx, Didier: Cadin ja ehdokkaan kuolema

Elton, Ben: Eedenistä vikaan

Eronen, Risto: Lintumyrsky : romaani

Falls, Kat: Vastavirta

Falls, Kat: Veden alla

Follett, Ken: Eedenin vasara

Franzen, Jonathan: Alkuvoimat

Franzen, Jonathan: Vapaus

Frisch, Max: Ihminen ilmestyy holoseeniin

Grisham, John: Vetoomus

Haataja, Paul-Erik: Vaarojen mailla

Hegland, Jean: Suojaan metsän siimekseen

Hiaasen, Carl: Koirankuria

Holst, Hanne-Vibeke: Kruununperijätär

Huovinen, Veikko: Ympäristöministeri : ekotarinoita

Illoinen, Eva: Kanervat kuolevat

Isomäki, Risto: Con rit

Isomäki, Risto: Sarasvatin hiekkaa

Karsikas, Leevi: Metsänpiika : erätarinoita ja luontoesseitä

Katajamäki, Unto: Vainaja verkossa : jännitysromaani

King, Jonathon: Kasvot kuutamossa

Koivisto, Aura: Metsäretkiä

Laine, Matti: Sivukuja

Lehtolainen, Leena: Tuulen puolella

Leon, Donna: Haurasta lasia : komisario Guido Brunettin tutkimuksia

Leon, Donna: Kasvot kuvassa : komisario Guido Brunettin tutkimuksia

Lessing, Doris: Eloonjääneen muistelmat

Lindberg, Pirkko: Candida

Muller, Marcia: Varjossa vaanii susi

Mäki, Reijo: Black Jack

Mäkinen, Raine: Lintumies ja miljonäärin tytär

Niskanen, Jukka: Käärmeen kehto

Nunn, Kem: Tijuanan aallot

Oates, Joyce Carol: Putous

Ohlsson, Ragnar: Elämän tarkoitus

Palmer, Michael: Ratkaisun edessä

Paretsky, Sara: Tappavaa myrkkyä

Quinn, Daniel: Ismael

Raevaara, Tiina: Eräänä päivänä tyhjä taivas

Remes, Ilkka: Isku ytimeen

Remes, Matti: Sukellus

Robinson, Kim Stanley: Antarktika

Sairanen, Petter: Sähköllä valaistu talo

Salminen, Esa: Leposija Kilimakitossa

Saraspää, Seppo: Aarniometsä

Schwarz, Åsa: Nefilit

Schätzing, Frank: Pedot

Sepulveda, Luis: Maailman lopun maailma

Sepulveda, Luis: Vanha mies joka luki rakkausromaaneja

Sinisalo, Johanna: Enkelten verta

Sinisalo, Johanna: Linnunaivot

Svedelid, Olov: Myrskyn silmä

Tuomaala, Tapio: Luonnonmukaista : satiiri luonnon globalisaatiosta

Verronen, Maarit: Kirkkaan selkeää

Tietokirjallisuus

06.8 Suosalo, Anu: Lasten aurinkovuosi : opas ekologiseen lastenkulttuuriin

17.3 Naish, John: Riittää jo : irti maailmasta, jossa kaikkea on ihan liikaa

30.12 Kiitos ei! : kieltäytymisen kulttuurihistoriaa

34.5 Koskiaho, Briitta: Kaupungista ekokaupungiksi : urbaanin ekologian Eurooppa

34.5 Ympäristö täynnä tarinoita : kirjoituksia ympäristön kuvien ja kertomusten kysymyksistä

36.1 Jackson, Tim: Hyvinvointia ilman kasvua : rajallisen planeetan taloustiede

36.12 Uuskasvua ymmärtämässä : kutsu kestävään tuottavuuteen

36.15 Ilmonen, Kaj: Tavaroiden taikamaailma: sosiologinen avaus kulutukseen

36.15 Litvinoff, Miles: 50 syytä ostaa reilun kaupan tuotteita

36.15 Nars, Kari: Raha ja onni

36.15 Vilenius, Esa: Säästökirja

36.68 Kehityksen etiikka ja filosofia

37 Köyhyyden jalanjälki

37.8 Kuluttajan käsikirja

40.7 Kalmari, Heidi: Vastuullisen matkailijan käsikirja

40.8 Horn, Marketta: Neljän dollarin päivä : ekomatka Aasiaan ja Australiaan

42 Hemmi, Jorma: Matkailu, ympäristö, luonto

50 Vilenius, Esa: Kaiken maailman loput : auringon sammumisesta ötököiden hyökkäykseen

50.1 Anderson, Alun: Kun arktis sulaa : elämä, kuolema ja politiikka arktisella alueella

50.1 Antila, Katja: Pysäytä ilmastonmuutos: suomalaisen arjen valintoja

50.1 Ekonistin käsikirja

50.1 Elkington, John: Vihreän kuluttajan opas: valitse ja vaikuta

50.1 Gore, Al: Maapallo vaakakupissa

50.1 Hartzell, Ritva: Roskankerääjän päiväkirja

50.1 Henriksson, Tom: Ekopop : ekologisen ja onnellisen elämän opas

50.1 Hertsgaard, Mark: Planeettamme tulevaisuutta etsimässä

50.1 Ihminen ja ympäristö

50.1 Kalliola, Iiris: Kumipallosta lasi-ikkunaan: mistä tavarat tehdään?

50.1 Kuusisto, Esko: Globaalimuutos : Suomen Akatemian Figare-ohjelma

50.1 Linkola, Pentti: Voisiko elämä voittaa : ja millä ehdoilla

50.1 Linkolan ajamana

50.1 Maailman tila 2002 : raportti kehityksestä kohti kestävää yhteiskuntaa

50.1 Maailman tila 2008 : raportti kehityksestä kohti kestävää yhteiskuntaa : kestävä talous

50.1 Maailman tila 2010 : kulutuskulttuurista kestävään elämäntapaan : raportti kehityksestä kohti kestävää yhteiskuntaa

50.1 Maailman tila 2011 : kuinka maailma ruokitaan : raportti kehityksestä kohti kestävää yhteiskuntaa

50.1 Meille annettu maa : pohjoisen kirkon ympäristökirja

50.1 Parikka-Nihti, Mari: Pieniä puroja : kasvua kohti kestävää kehitystä

50.1 Pyhän kosketus luonnossa : johdatus kristilliseen ekoteologiaan

50.1 Rissa, Kari: Ekotehokkuus : enemmän vähemmästä

50.1 Smith, Joe: Mihin uskovat vihreät

50.1 Snyder, Gary: Erämaan opetus

50.1 Taylor, G. Rattray: Tuomiopäivä

50.1 Vihreä teoria : ympäristö yhteiskuntateorioissa

50.1 Weisman, Alan: Maailman ilman meitä

50.1 Wines, Jacquie: 101 tapaa pelastaa maapallo

50.1 Ympäristökasvatuksen käsikirja

50.12 Ekholm, Peter: Onpa ilmoja pidellyt : ilmastonmuutos ja kansalainen

50.12 Flannery, Tim: Ilmaston muuttajat

50.12 Harmaajärvi, Irmeli: Yhdyskuntarakenne ja kasvihuonekaasupäästöt

50.12 Heikkilä, Markku: Kiotosta Kööpenhaminaan: EU, Suomi ja ilmastonmuutos

50.12 Ilmastonmuutos käytännössä : hillinnän ja sopeutumisen keinoja

50.12 Keskitalo, Jorma: Maapallon muuttuva ilmasto

50.12 Murphy, Glenn: Ilmastonmuutos : mitä minä voin tehdä?

50.12 Heikkilä, Markku: Kiotosta Kööpenhaminaan : EU, Suomi ja ilmastonmuutos

50.12 Päästökauppa ja ympäristöhyödykkeiden markkinat

50.12 Solway, Andrew: Ilmastonmuutos

50.12 Toiviainen, Pasi: Ilmastonmuutos. Nyt. : muistiinpanoja maailmanlopusta

50.13 Itämeren tulevaisuus

50.13 Kansalaisen Itämeri

55.2 Taipale, Kalle: Levoton maapallo

55.5 Ilmakehä, sää ja ilmasto

55.5 Isomäki, Risto: Luvassa lämpenevää: ilmastonmuutos ja sen seuraukset

55.5 Kakkuri, Juhani: Tulevaisuuden uhkakuvat

55.5 Kohti muuttuvaa maailmaa : naiset, väestö ja ilmasto : tiivistelmä YK:n väestörahaston vuosiraportista State of the World Population 2009

55.5 Lunkka, J. P.: Maapallon ilmastohistoria : kasvihuoneista jääkausiin

55.5 Sundsten, Berndt: Nuorten ilmastokirja

55.5 Suomalainen sääopas

55.6 Kotimeri: Itämeri ympärillämme

55.6 Krämer, Tanja: Välttämätön vesi : hyvinvointi, luonto, tulevaisuus

56.41 Pye, Claire: Maapallon villi tulevaisuus

56.9 Hanski, Ilkka: Kutistuva maailma : elinympäristöjen häviämisen populaatioekologiset seuraukset

57 Kasvit: luonnossa

59.34 Salo, Mea: Hellaton kokki

60.8 Keskitalo, Jorma: Ihmiskunnan energiakriisi

66 Ojala, Kari: Kestävän yhdyskunnan käsikirja

66.34 Laitinen, Jussi: Pieni suuri energiakirja : opas energiatehokkaaseen asumiseen

66.4 Kurtelius, Jari: Kestävä kehitys kiinteistöalalla : ekologiaa isännöitsijöille ja rakennuttajille

67 Ympäristö ja eettisyys elintarviketuotannossa : todentamisen ja tuotteistamisen haasteet

67.3 Isomäki, Risto: Öljypalmukysymys

67.5 Viitala, Juhani: Metsätalouden vihreä muutos

67.7 Elkington, John: Mistä kunnon ruokaa?

67.7 Kamara: mitä kaikkea syömmekään

68.07 Heikkilä, Pirkko: Ekokeittiön valinnat : ruokapalvelut ympäristöä säästäen

68.2 Ahopelto, Heikki: Lähellä maata

68.2 Ahopelto, Heikki: Lähellä : hyvän maun ruokia

68.2 Kausiruokaa herkuttelijoille ja ilmastonystäville

68.2 Kurjenlento, Virpi: Suomalaista voimaruokaa

68.22 Härkäpapua sarvista : herkullista kasvisruokaa läheltä

68.22 Kuusipalo, Heli: Dolce patata ja muuta ihanaa kasviksista

69.1 Antila, Katja: Kaikki toimialat ovat vihreitä

69.1 Pulliainen, Erkki: Yhteiskuntavastuu

69.1 Ympäristövastuu työpaikalla : säästä luontoa ja rahaa

69.3 Lindroos, Karin: Kirppislöytöjä : ideoita & inspiraatiota

69.62 Taloudellinen ajaminen : opas ajattelevalle autoilijalle

91 Hughes, J. Donald: Maailman ympäristöhistoria

99.1 Davis, Kaarina: Irti oravanpyörästä

Keittokirjoja voi hakea lisää asiasanalla ’lähiruoka’.

Sarjakuvat

85.32 Pedrosa, Cyril: Ekoloogiset

85.32 Tolppanen, Petri: Sarasvatin hiekkaa

Luettelossa ei ole mukana läheskään kaikki suomenkielinen kirjallisuus aiheesta, ja lisää julkaistaan koko ajan.

Linnunpelätin

Ekologisen, siileille ja linnuille turvallisen variksenpelätin valmistat seuraavasti:

Käännä harava ylösalaisin. Teippaa maalarinteipillä haravan lapaan lehdestä leikkaamasi luonnollisen kokoinen ihmisen kasvokuva. Hyviä kasvokuvia löytyy naistenlehtien kosmetiikkamainoksista. Pue pelätin päähän vanha huivi tai vaikka palanen vanhaa lakanaa. Ripusta haravan piikkeihin henkari, jossa on olkaimia varten kolot. Pue pelätille housut laittamalla haravan varsi toisesta lahkeesta. Tee henkselit kiinnittämällä narua vyötärölenkkeihin eteen ja taakse. Ripusta housut naruhenkselien avulla henkariin. Pue pelätille takki. Kiinnitä hihansuihin hakaneuloilla vanhat puutarhahanskat. Toppaa luomustasi pyöreämmäksi tunkemalla housuihin ja takin sisään sanomalehdestä tehtyjä isoja, kevyitä paperitolloja. Tee lapion avulla maahan syvä lapionpisto, johon tuikkaat haravan pään (toisen henkilön apu voi olla tässä tarpeen). Voit käyttää myös rautakankea kolon tekemiseen. Pönkkää tarvittaessa pelättiä kivien avulla, että se pysyy pystyssä. Kuvassa pelätille on pantu lapio käteen.

Paras paikka pelätille on pensaan tai seinän edessä siten, etteivät linnut näe sen takapuolta hyvin, koska takaa se on vähemmän luonnollisen näköinen kuin edestä. Tuuli saattaa heiluttaa huivin pois paikoiltaan niin, että piikit paljastuvat takaa. Voit teipata huivia vähän maalarinteipin avulla kiinni. Edestä pelätti on niin paljon ihmisen näköinen, että naapurit huutelevat sille tervehdyksiä. Jos viikkojen mittaan linnut tulevat epäluuloisiksi ja alkavat käydä pelätin lähellä tarkastelemassa sitä lähempää, niin pelätin paikan ja asennon vaihtaminen auttaa. Pelätille voi myös vaihtaa tuoreet kasvot, jos sade liottaa entiset.

Meillä pelätti on vartioinut marjapensaita jo useiden vuosien ajan. Pelätin vaatteet viedään ulkovarastoon talteen seuraavaa kesää varten. Lisätehosteena marjapensaat koristellaan kimaltavilla joulukoristeilla, joiden pitäisi karkottaa lintuja. Koristeet kävivät tarpeettomiksi, kun luovuimme tavasta hankkia joulukuusi.

Green Office

Talouselämässä eletään vaikeita aikoja. Nyt jos koskaan on sopiva aika toteuttaa yrityksessä tai julkisessa organisaatiossa Green Office -ohjelma. WWF:n Green Office on toimistoille tarkoitettu ympäristöjärjestelmä, jonka avulla vähennetään energiankulutusta ja säästetään sekä ympäristöä että rahaa.

Työpaikallani toteutettiin Green Office -ohjelma muutama vuosi sitten. Toimenpiteet eivät olleet vaikeita. Suuri osa projektista oli asennekasvatusta liittyen muun muassa sähkönkulutukseen (elektroniikkalaitteiden valmiustilat yms.), paperinkulutukseen, yrityksessä käytettävien tuotteiden ympäristöystävällisyyteen, kierrätykseen sekä työmatkaliikuntaan. Projektiin kuului muutamia joukkuekilpailuja, jotka mielestäni olivat hauskoja ja lisäsivät yhteishenkeä ja työhyvinvointia. Kun projektin tuloksia tarkasteltiin myöhemmin, saavutettu rahallinen hyöty oli suuri. Säästöä koitui muun muassa sähkönkulutuksen pienenemisestä. Lisäksi yritys saa imagohyötyä voidessaan käyttää Green Office -merkkiä markkinoinnissaan.

Vetoketju rikki

Onko takki kulahtanut ja vetoketjukin rikki? Älä suotta heitä takkia pois. Jos esimerkiksi takin vetoketju on rikki sillä tavalla, että se menee kyllä kiinni, mutta aukeaa myöhemmin keskeltä, niin vika on vetoketjun lukossa. Lukon vaihdattaminen maksoi kangaskaupassa 3 euroa. Ompelijoillakin lukon voi vaihdattaa. Vetoketjun kokonaan uusiminen on kalliimpaa.

Harkitse myös, voisiko takin värjätä. Kuvan puuvillainen miestentakki maksoi 7 vuotta sitten 100 euroa. Viiden vuoden käytön jälkeen se värjättiin uudelleen alkuperäisellä värillään eli mustaksi. Seitsemän vuoden käytön jälkeen vetoketjun lukko piti uusia. Takki on taas uuden veroinen.

Essu säästää pyykkiä

Käytä ruokaa laittaessa, tiskatessa ja muita roiskeisia töitä tehdessäsi essua, niin pienennät pyykkivuoria. Essuja löytyy kirpputoreilta.

Jos tykkäät syödä televisiota katsellessa olohuoneen sohvalla, ja ruokaa tuppaa tippumaan rinnuksille, niin pieni vyötäröessu leuan alla ajaa saman asian kuin kaulalappu. Ei ole edustavan näköinen, mutta yksin ollessa kelpaa. Eivätkä vieraat voi aavistaa, mihin keittiön naulassa roikkuvaa söpöä pikkuessua oikeasti käytetään. Ja taas säästyi pyykkiä.

Voit myös kokeilla tehdä essun itse:

• Jos osaat ommella, voit ottaa mallia kuvassa olevan essun muodosta. Essun pituus on 68 cm, kapein kohta ylhäällä 21 cm ja levein kohta vyötäröllä 71 cm.
• Kaavoja ja ohjeita löytyy netistä, kun syöttää googleen sanat: ompele essu.
• Boheemi essuviritys (suojaliivi): Tarvitaan väljä, käyttökelvottomaksi käynyt paitapusero, vaikkapa kulahtanut miesten paita kirpputorilta. Leikkaa hihat ja kaulus pois. Napita muutama nappi rinnan kohdalta kiinni. Pue päälle siten, että nappirivi tulee selän puolelle.

Vesikannu jääkaappiin

Varsinkaan kesällä hanasta ei aina tule heti kylmää vettä, vaan vettä joutuu valuttamaan litratolkulla, jos haluaa kylmää vettä juodakseen. Laita jääkaappiin vesikannu tai valmiiksi lantrattua mehua, niin vältyt veden tuhlaamiselta.

Ekologinen sisustus

Huonekalut kannattaa hankkia kierrätettynä sekä ekologisista että taloudellisista syistä. Kuvan pöytä ja neljä tuolia maksoivat kirpputorilla yhteensä 30 euroa vuonna 2011. Kuljetus maksoi 50 euroa.

Vinkkejä ekokotiin

• Hyväksy se, että huonekalujen ikä näkyy. Kalusteita ei ole pakko maalata tai lakata uudelleen.
• Peitä lipastojen ja pöytien päällyspintojen kuluneisuus liinoilla.
• Älä liioittele pyrkimyksessä sisustuksen tyylilliseen yhtenäisyyteen. Muiden kotona vieraillessa harvoin edes huomaa, jos puuhuonekalut ovat hieman eri sävyisiä. Kuka oikeasti haluaa asua Inno-kodissa, jossa yksi olohuoneen pöydälle tuotu vääränvärinen kahvikuppi pilaa väriharmonian?
• Sisustus on helppo lavastaa todellista kalliimman näköiseksi muutaman huomiota herättävän taulun tai seinätekstiilin avulla. Tumma puunsävy näyttää usein kalliimmalta kuin vaalea.
• Monille halpiskalusteet kelpaavat opiskeluaikana, mutta myöhemmin ryhdytään vaihtamaan huonekaluja hienompiin ja kalliimpiin. Älä suostu tähän kierteeseen.
• Jos joudut ostamaan kalusteen uutena, suosi kotimaista. Puukalusteissa vaadi FSC-sertifioituja tuotteita. Älä osta sademetsän puusta, edes viljellystä, tehtyjä kalusteita, joissa ei ole kestävästä metsänhoidosta kertovaa FSC-merkintää.
• Huoneen uudelleensisustus ei tarkoita sitä, että sinne pitäisi OSTAA jotakin uutta. Ekologisempaa on siivota huone, viedä liika romu kierrätykseen, vaihtaa tekstiilit (verhot, tyynynpäälliset) kaapissa vuoroaan odottaviin ja vaihtaa huonekalujen järjestystä.
• Muutitko asuntoon, jonka seinän väri ei miellytä silmääsi? Kokeile asennoitua siihen niin kuin olisit majatalossa ulkomailla jossakin eksoottisessa kohteessa. Matkoilla ollessa hyväksymme majapaikassamme laajan kirjon värejä ja sisustusratkaisuja.
• Kotiaan vimmaisesti sisustavaa ihmistä pidetään puuhakkaana ja aikaansaapana. Ehkäpä sisustaminen korvaa entisajan pihatöitä, oman reviirin kunnossapitoa. Puuhakkuuttaan voi purkaa muillakin tavoilla: ulkoilemalla, laittamalla ruokaa, lukemalla. Entisaikaan ei sisustettu jatkuvasti. Kun jokin huonekalu oli hankittu tai itse tehty, niin siinä se sitten oli, isältä pojalle.

Konsteja huonekalujen kierrätykseen

• Laita tarpeettomat huonekalut, huonekasvit ja muut tavarat rappukäytävään tai parkkipaikalle varustettuna lapulla "SAA OTTAA, HAETAAN POIS HUOMENNA, JOS KUKAAN EI OTA". Olemme käyttäneet tätä keinoa usein. Melkein aina joku ottaa tavarat.
• Laita kaupan ilmoitustaululle kuvallinen myynti-ilmoitus tai annetaan-ilmoitus.
• Soita hyvissä ajoin ennen muuttoa kirpputorille ja kysy, haluaisivatko he noutaa hyväkuntoiset huonekalut ilmaiseksi pois.
• Pura kelpaamaton huonekalu osiksi energiajäteroskikseen.
• Tilaa jätehuollosta auto hakemaan huonekalu kaatopaikalle. Tämä palvelu ei ole kovin kallista.

Esimerkkitapaus ekologisuuteen pyrkivästä kodinsisustamisesta

Asunnossamme on kolme huonetta ja keittiö. Huonekaluja on noin 30 kappaletta, jos valaisimia, kodinkoneita ja mattoja ei lasketa mukaan. Huonekalut ovat tulleet maksamaan yhteensä noin 1730 euroa. Puolet kalusteista on ostettu käytettynä tai saatu lapsuudenkodista. Jos mukaan lasketaan kirpputorilta hankitut taulut sekä seinätekstiilit, kokonaissummaksi tulee 1950 euroa. Uusina ostetut sängyt sekä televisiotaso muodostavat kokonaissummasta peräti 62 % (1209 euroa). Summaan ei sisälly kolme huonekalua, jotka ovat niin vanhoja, että niiden hinta on ehtinyt unohtua. Matot ovat itse kudottuja räsymattoja. Verhot on hankittu kirpputorilta.

Inventaario:

Eteisen kalusteet yht. 55 euroa

• kenkähylly 25 euroa, ostettu uutena, petsattu itse
• naulakko 25 e, ostettu uutena
• jakkara roskalavalta
• puhelinpöytä lapsuudenkodista
• peili kirpputorilta 5 e

Olohuoneen kalusteet yht. 538 e

• 2 nojatuolia kirpputorilta 19 e/kpl
• sohva vuodevaatelaatikolla 60 e, käytettyjen huonekalujen myymälästä
• pikkupöytä lapsuudenkodista
• kaappikello lapsuudenkodista
• senkki, saatu ilmaiseksi kierrätyskeskuksesta, itse kunnostettu
• 2 televisiotasoa yht. 400 e, ostettu uutena
• puutarhakalusteeksi tarkoitettu kiikkutuoli 30 e, ostettu uutena

Keittiön kalusteet yht. 30 e

• pöytä ja 4 tuolia yht. 30 e, kirpputorilta

Makuuhuoneen kalusteet yht. 837 e

• kaksi hyvälaatuista sänkyä yht. 800 e, ostettu uutena
• lipasto 17 e, ostettu kaverilta käytettynä 100 markalla 25 vuotta sitten
• kaksi tuolia yht. 20 e, kirpputorilta
• hyllykkö seinällä edellisten asukkaiden jäljiltä

Työhuoneen kalusteet yht. 170 e

• 5-osainen kirjahylly yht. 100 euroa, ostettu uutena
• atk-pöytä 50 e, käytettyjen atk-kalusteiden myymälästä
• työtuoli 120 e, ostettu uutena
• työpöytä, hinta unohtunut, 20 vuotta vanha
• työtuoli, hinta unohtunut, 20 vuotta vanha
• levitettävä taittopatjasohva, hinta unohtunut, kirpputorilta

Erityisesti työhuoneen yleisilme on epäyhtenäinen, kalusteet ovat "eri paria". Hyväksymme tämän. Työhuone on työtä varten eikä siellä ole tarkoituskaan ihastellen katsella ympärilleen. Työhuoneen keskeisin huonekalu, atk-pöytä, on suuri ja laadukas, vaikka se käytettynä maksoi vain 50 euroa.

Olohuoneessa ja makuuhuoneessa yleisilme on yhtenäisempi tekstiilien ansiosta. Kalusteet ovat eri tyylisiä, mutta värimaailmaltaan yhteensopivat verhot, matot, pöytäliinat, peitteet ja tyynyt luovat tilaan yhtenäisyyttä.